Siirry pääsisältöön
Yhteisön Säännöt
Päivitetty yli 2 viikkoa sitten

Arvostamme yhteisöämme ja pyrimme luomaan myönteisen ja kunnioittavan kokemuksen Jodelissa. Ohjeemme ilmentävät arvojamme ja pyrkivät luomaan turvallisen ja viihtyisän tilan kaikille Jodel-yhteisömme jäsenille. ✨

Vinkkejä Alppiseriffeille 🤠

  • Kaikki sisältö, olitpa siitä samaa mieltä tai et, on moderoitava sääntöjen mukaisesti. Jos ilmoitettu syy on väärä, mutta sisältö rikkoo silti yhteisön sääntöjä, se on silti estettävä.

  • Kun moderoit, ota huomioon ennen kaikkea viestin sisältö, mutta pohdi myös viestin tarkoitusperää. Joskus ihmiset ilmaisevat itseään kömpelösti tai keskustelun aihe on mielipiteitä jakava. Tällaisissa tapauksissa voit olla hieman lempeämpi. Jos olet epävarma, on parempi sallia.

  • Jos viestille on sopivampi kanava: siirrä se viestin 3-pistevalikosta "Siirrä kanavalle" -toimintoa käyttäen sen sijaan, että ilmiannat tai estät sen.

§1 Henkilökohtaisten tietojen jakaminen 👤

Emme salli sellaisten henkilötietojen jakamista, joista voidaan tunnistaa yksityishenkilö, tai julkisuuden henkilön yksityisten tietojen levittämistä. Oikeus yksityisyyteen on tärkeä periaate Jodelissa!

✅ Sallittu

  • Julkisuuden henkilöiden ja fiktiivisten hahmojen nimet ja lempinimet, kunhan niitä ei käytetä kiusaamiseen.

  • Nimikirjaimet positiivisessa kontekstissa, esim. "Etsin eilisiltaista blondia S.E:tä".

  • Kuvat/videot ihmisryhmistä tai henkilöistä/rekisterikilvistä taustalla.

  • Yhteystiedot ja sosiaalisen median tilit organisaatioista, jotka voivat auttaa apua tarvitsevia käyttäjiä.

🚫 Ei sallittu

  • Yksityishenkilöiden nimet tai lempinimet, esim. "Etsitään vaaleaa Pesu Karhua viime yöltä".

  • Yksityiset osoitteet ja puhelinnumerot.

  • Sosiaalisen median nimimerkit, tai henkilötietoja sisältävät sähköpostiosoitteet.

  • Henkilön kuvaaminen, joka ei selvästikään halua olla kuvassa/videossa, tai ei ole tietoinen siitä.

  • Kuvat/videot, joissa täysin näkyvät rekisterikilvet ovat keskiössä.

§2 Syrjintä ja väkivalta 🤬

Jodelissa on kyse rönsyilevästä keskustelusta ja erilaisista mielipiteistä. Meille on tärkeää suojella sananvapautta, mutta asettaa myös selkeät rajat syrjivälle tai laittomalle sisällölle. Ole aina kohtelias ja kunnioittava muita Jodelin käyttäjiä kohtaan - Jodel on ja pysyy turvallisena tilana kaikille!

💡 Jos viesti vaikuttaa vain epäystävälliseltä eikä riko ohjeistustamme, voit alasäänestää sitä ilmiantamisen sijasta.

✅ Sallittu

  • Hashtagit, joita käytetään positiivisessa kontekstissa tai jotka eivät osoita tiettyyn Jodelin käyttäjään negatiivisesti. Esim. "#legendaarisetjodlaukset".

  • Kritiikki julkisuuden henkilöiden julkista materiaalia kohtaan, kunhan se ei mene loukkaavaksi tai yksityisyyttä loukkaavaksi.

🚫 Ei sallittu

  • Henkilöä/ryhmää kohtaan hyökkääminen, tai vähättely esimerkiksi etnisyyden, sukupuolen, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella.

  • Hyökkäykset, loukkaukset, häirintä, uhkailu, kunnianloukkaukset, vihapuhe tai kiusaaminen muita jodlaajia kohtaan.

  • Hashtagien tai sanojen väärinkäyttö Jodlaajien negatiiviseen tunnistamiseen.

  • Väkivaltaan kehottaminen tai uhkailu.

  • Eläviin olentoihin kohdistuvaa väkivaltaa esittävät kuvat/videot, joiden tarkoituksena on järkyttää muita jodlaajia.

§3 Roskaposti 🤐

Paikallista roskapostia on usein vaikea havaita, koska moderointi tapahtuu maanlaajuisesti. Jos olet epävarma siitä, onko jokin asia roskapostia vai ei, voit kysyä @moderointi tai ottaa yhteyttä käyttäjätukeemme.

✅ Sallittu

  • Päivittäiset viestit, jotka edistävät yhteisöjämme positiivisesti. Esimerkiksi sääennusteet, paikalliset uutiset tai vitsit.

  • Ajankohtaisesta tai samasta aiheesta keskustelu.

🚫 Ei sallittu

  • Saman sisällön julkaiseminen useita kertoja eri kaupungeissa.

  • Saman sisällön, hashtagien tai aiheen pakottaminen syötteeseen tai kommenteissa useita kertoja muutaman tunnin sisällä.

  • Päivittäiset postaukset, joiden tarkoituksena on ärsyttää muita Jodlaajia.

§4 Trollaus ja häiritsevä käytös 🤡

✅ Sallittu

  • Humoristiset viestit, joiden tarkoituksena ei ole loukata muita jodlaajia.

  • Lainaukset ja laulujen sanoitukset, kunhan ne on selkeästi merkitty sellaisiksi ja liittyvät keskusteluun.

🚫 Ei sallittu

  • Trollaaminen tai aiheen ulkopuoliset kommentit #asiallinen jodlauksissa.

  • Jatkuva häiritsevä käytös keskusteluissa erityisesti sen jälkeen, kun on pyydetty lopettamaan.

  • Tekeytyminen joksikin muuksi henkilöksi pahoissa aikeissa tai huijaustarkoituksessa muita kohtaan.

  • Juonipaljastukset ilman varoituksia etenkin jos on selvää, että joku ei ole vielä nähnyt elokuvaa tai vastaavaa sisältöä.

§5 Sopimaton ja seksuaalinen sisältö🌹

Deittipyynnöt ovat sallittuja, mikäli se tapahtuu oikealla kanavalla. Jaa hieman tietoa itsestäsi, millaista seuraa etsit ja pysy aina kohteliaana.

💡 Jos viesti on väärällä kanavalla, mutta sallittu toisaalla: siirrä se viestin 3-pistevalikosta "Siirrä kanavalle" -toimintoa käyttäen sen sijaan, että ilmiannat sen

✅ Sallittu

  • Deittailu ja tavanomainen seuranhaku niille tarkoitetuilla kanavilla esim. @jodeltreffit @deitti-ilmoitukset.

  • Seksitreffien tai FWB:n (friends with benefits) etsiminen niille tarkoitetuilla kanavilla esim. @seksiseuraa @homoseksi @lesboseksiseuraa @kinkyseuraa.

  • Yleiset kysymykset seksistä, fantasiat ja fetisseistä keskustelu on sallittua aiheeseen liittyvillä kanavilla. Väärällä kanavalla oleva sisältö tulee siirtää oikeaan kanavaan.

    • NSFW (Not Safe For Work) = Sisältö, joka saattaa olla sopimatonta kouluun tai töihin.

🚫 Ei sallittu

  • Seksuaaliset huomautukset toisista jodlaajista tai seksuaalinen sisältö aiheen ulkopuolisilla kanavilla.

  • Seksuaalipalvelujen ostaminen, etsiminen tai myyminen mistä tahansa maksusta. Sugardating, Alusvaatteiden, seksin, kuvien jne.

  • Deittipyynnöt ja tarpeettomat chatpyynnöt niille tarkoitettujen kanavien ulkopuolella.

  • Seksuaalinen häirintä kaikkialla jodelissa, tai sopimattomat seksuaaliset viestit aihekanavien ulkopuolella.

  • Sopimattomien seksitreffipyyntöjen lähettäminen chatissa. Ohjeemme koskevat myös yksityisiä keskusteluja!

§6 Viettelevät kuvat ja videot 🌶️

✅ Sallittu

  • Viettelevät kuvat ovat sallittuja tietyillä NSFW-kanavilla, kuten @jumalattaret tai @miesjumalat, kunhan sukupuolielimet ja yksityisalueet on peitetty.

  • Seksiin liittyvä sisältö on sallittua aiheeseen soveltuvilla kanavilla, kuten @seksi, @fantasiat tai @kinky. Pornografiset kuvat/videot ovat edelleen kiellettyjä.

  • Kuvat/videot julkisista tilanteista ilman seksuaalista kontekstia (esim. alusvaatemuotinäytökset).

  • Kuvat käyttämättömistä seksileluista aiheeseen soveltuvilla kanavilla.

🚫 Ei sallittu

  • Pornografinen sisältö.

  • Sukupuolielimet sellaisenaan, varjoissa tai vaatteiden läpi.

  • Kuvat, joissa näkyy naisen rinnat nännit paljastettuina.

§7 Muut 🔄

✅ Sallittu

  • Kielet, kuten turkki, japani tai espanja, ovat sallittuja kieli- tai maakohtaisilla kanavilla. Suomi, ruotsi ja englanti ovat sallittuja kaikkialla Suomen jodelissa. Jos olet epävarma, siirrä muut kuin paikallisen tai englanninkieliset viestit @international -kanavaan.

  • Paikalliset tiedotteet, pienyrittäjien mainokset tai yliopistojen kyselyt. 🚀 Voit boostata jodlaustasi näkyvyyden lisäämiseksi, mutta varmista, ettet riko sääntöä §3, roskaposti.

  • Jos olet yritys joka haluaa mainostaa Jodelissa, tutustu mainosvaihtoehtoihimme.

  • Keskustelut ja kokemusten jakaminen laittomista aineista. Käytä tällaisiin keskusteluihin sopivia kanavia, kuten @420 tai @huumeet3.

🚫 Ei sallittu

  • Valeuutiset: Tarkista faktat ja lähteet ennen jakamista! Epätarkat tiedot poistetaan.

  • Huumeiden, lääkeaineiden, alkoholin, nikotiinin, aseiden tai eläinten ostaminen, myyminen, jakelu, tai ohjeistaminen laittomaan hankintaan.

§8 Laiton sisältö 🇪🇺

Laiton sisältö sekä laittoman toiminnan edistäminen tai suunnittelu on kielletty yhteisössämme, ja se poistetaan DSA:n 16 artiklan mukaisesti. Käyttäjät ovat vastuussa sovellettavien lakien noudattamisesta.

Hätätapaukset 🚨

Jos törmäät välittömään vaaraan Jodelissa, ota meihin yhteyttä mahdollisimman nopeasti käyttämällä raportointisyytä "Hätätapaus". Lisätietoja täältä. Tämän ilmiantosyyn väärinkäyttö selkeästi turhissa tapauksissa johtaa porttikieltoon.


Jodelin erityiskanavat

Kanaviin sovelletaan Jodelin yleisiä sääntöjä ja ohjeita, ellei tässä osiossa selvästi toisin mainita. Käytä sisällöllesi asianmukaisia Jodel-kanavia ja ole tietoinen kanavakohtaisista säännöistä ja noudata niitä, jos niitä sovelletaan. Mikäli jokin kanava mielestäsi puuttuu listalta tai kaipaisi erityissääntöjä, tuothan kanavan tietoomme käyttämällä #feedback.

Kanavat ovat paikka, jossa voit kohdata jodlaajia, joilla on yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Kanaviin saatetaan soveltaa joitakin erityissääntöjä.

  • syömishäiriökanavat - Keskustelun tulee olla hyvinvointia edistävä, minkä vuoksi tarkkojen lukujen mainitseminen, haitallisen toiminnan ja oireilun kuvailu sekä ruoan arvottaminen on kielletty.

  • Julkkiskanavat - Julkisuuden henkilöistä tulee keskustella kunnioittavasti ilman haukkumista, juoruilua ja spekulaatioita. Asiallinen kritiikki on sallittua toisin kuin solvaukset. Muista sisällyttää viestiisi selkeästi, kenestä julkkiksesta, vaikuttajasta, tosi-tv-tähdestä tms. on kyse. Sisällytä viestiisi mukaan myös lähde ja konteksti, jotta se ei joudu vahingossa poistetuksi.

  • Yleiset seksi- ja fantasiakanavat - Seksistä, fetisseistä ja fantasioista asiallisesti keskustelu muita kunnioittavasti sallittua. Seuranhaku näillä kanavilla ei ole sallittua.

  • seksiseuraa - Seksiseuranhaku asiallisesti ja muita kunnioittavasti sallittua. Vastikkeellisen seksin haku on kiellettyä.

  • homoseksi - Seksiseuranhaku asiallisesti ja muita kunnioittavasti sallittua. Vastikkeellisen seksin haku on kiellettyä.

  • panodeitti - Seksiseuranhaku asiallisesti ja muita kunnioittavasti sallittua. Vastikkeellisen seksin haku on kiellettyä.

  • vonkaajat - Seksiseuranhaku asiallisesti ja muita kunnioittavasti sallittua. Vastikkeellisen seksin haku on kiellettyä.

  • lesboseksiseuraa - Seksiseuranhaku asiallisesti ja muita kunnioittavasti sallittua. Vastikkeellisen seksin haku on kiellettyä.

  • kinkyseuraa - Seksiseuranhaku asiallisesti ja muita kunnioittavasti sallittua. Vastikkeellisen seksin haku on kiellettyä.

  • laakso - Seksiseuranhaku asiallisesti ja muita kunnioittavasti sallittua. Vastikkeellisen seksin haku on kiellettyä.

  • jumalattaret - Viettelevät kuvat ilman selkeää alastomuuta tai sukuelinten paljastamista sallittu. Seuranhaku tällä kanavalla ei ole sallittua.

  • miesjumalat - Viettelevät kuvat ilman selkeää alastomuutta tai sukuelinten paljastamista sallittu. Seuranhaku tällä kanavalla ei ole sallittua.

  • bbwjumalattaret - Viettelevät kuvat ilman selkeää alastomuutta tai sukuelinten paljastamista sallittu. Seuranhaku tällä kanavalla ei ole sallittua.

  • puumajumalattaret - Viettelevät kuvat ilman selkeää alastomuuta tai sukuelinten paljastamista sallittu. Seuranhaku tällä kanavalla ei ole sallittua.

  • setämiesjumalat - Viettelevät kuvat ilman selkeää alastomuuta tai sukuelinten paljastamista sallittu. Seuranhaku tällä kanavalla ei ole sallittua.

  • homojumalat - Viettelevät kuvat ilman selkeää alastomuuta tai sukuelinten paljastamista sallittu. Seuranhaku tällä kanavalla ei ole sallittua.

  • chubby - Viettelevät kuvat ilman selkeää alastomuutta tai sukuelinten paljastamista sallittu. Seuranhaku tällä kanavalla ei ole sallittua.

  • sissy - Seksiseuranhaku asiallisesti ja muita kunnioittavasti sallittu. Viettelevät kuvat ilman alastomuutta tai sukuelinten paljastamista sallitu. Vastikkeellisen seksin haku on kiellettyä.

Vastasiko tämä kysymykseesi?